maanantai 15. huhtikuuta 2013

Joen nykyisistä käyttäjistä ja ”pilaajista”.


Tuskin tuo maatalouskaan ihan puhtaita mainintoja saa.
Siihen aikaan kun pelloilla oli vielä sarkojen välissä avo-ojat niin karjan tuottama lanta levitettiin tunkiosta sellaisenaan pellolle, ja siitä sateet ja kosteus kuljettivat ravinteet maahan, ja peltojen ojiin, jossa luonto ne hoiti kasvattamalla heinää ja pajukkoa ojanvarsille.
Sitten tuli aika jolloin salaojitettiin pellot, ja pelloilta vedet kerättiin suurempiin kokoomaojiin ja luonto jäi toiseksi tehokkuuskilpailussa. Eli ravinteita oli kokoomaojassa niin paljon että luonto ei enää niitä pystynyt käsittelemään, niin ne valuivat mereen asti rehevöittäen sitä ja sen pohjaa.
Sama jatkuu yhä edelleen, vain keinolannotteiden kanssa, tosin niitäkään ei enää nykyään ajeta pelloille sellaisia määriä kun taannoin. Toisaalta joissakin paikoissa yhä edelleen kuskataan ja levitetään pelloille myös lietelantaa, ja osa ravinteista valuu suoraan salaojituksen kautta vesistöihin.
Myös kevättulvat aiheuttavat saman ilmiön, eli kun vesi nousee pelloille niin pellolle kuskatut lietelannat ja lannoitteet liukenevat veteen, sekä valuvat veden mukana vesistöihin vedenpinnan laskiessa.

Nykyisin tuo Euran jäteveden puhdistuslaitos tuntuu olevan joen pahin pilaaja.

http://www.jvp-eura.fi/

Nettisivujen mukaan JVP-Eura Oy on:
Euran jätevedenkäsittelyn erikoisosaaja.

JVP-Eura Oy on Euran kunnassa toimiva osakkaidensa jätevesien käsittelyyn erikoistunut yhtiö. JVP-Eura on toiminut vuodesta 2003 lähtien ja kuuluu osana Euran kuntakonserniin. Euran kunnan ohella muita omistajia ovat Jujo Thermal Oy ja HK-Ruokatalo Oy.

Tuota asiaa tutkiessa tulee vain mieleen että onko kaikki kohdallaan tuolla laitoksessa, kun lehtijuttujen mukaan aina se syyttävä sormi osoittaa juuri tuota laitosta. Tosin on monta ihmeellistä yhteensattumaa ja vahinkoa tapahtunut juuri tuolla, ja muissakin Euran ja Kauttuan teollisuuslaitoksissa. Onko se vain sattumaa kun tuo eurajoki on ainoa Eurasta mereen johtava purkuputki jätteille. Vaikka nuo jätteet käsitelläänkin ja erotellaan vedestä, laitoksen kapasiteetti on rajallinen, kuten muissakin laitoksissa.
Käsittelylaitos käsittelee koko Euran kunnan yksityiset ja keskustan liikekiinteistöjen sekä Kauttuan asutuksen ja liikekiinteistöjen jätevedet. Lisäksi myös Jujo Thermal Oy:n sekä HK-Ruokatalo Oy:n jätevedet ja kaiken mitä noissa laitoksissa sattuu viemäriin ”pääsemään”. Toisinaan huonolla menestyksellä ja toisinaan vielä huonommalla menestyksellä.

Eurajoki toimii myös Säkylän kunnan sekä varuskunnan jätevesien purkupaikkana, varuskunnassa on myös pesula jossa pestään ilmeisesti koko suomen varuskuntien varusteet, tai ainakin suuri osa. Tuolta ne jätevedet ilmeisesti puhdistamon kautta johdetaan eurajokeen. Samaan kuuluu myös Lännen Tehtaat sokerin valmistuksineen, sekä muut Säkylän kunnan alueella olevat vettä käyttävät teollisuuslaitokset. Kuuluukohan myös tuo Köyliö samaan jokea kuormittavaan sakkiin.

Ainakin entisen Kiukaisten kunnan ja Panelian kylän jätevedet ohjataan Harjavallan kautta Poriin puhdistettaviksi.

1900 luvun alussa Kauttualle perustettiin A.Ahlsromin paperitehdas joka perustamisestaan saakka on jokea käyttänyt viemärinään. Paperitehdas on ajan kuluessa jo muutamaan kertaan vaihtanut nimeään ja omistajaa. Vaan tuo jätteiden johtaminen jokeen on jatkunut osittan siitä asti, toisinaan jätevesiä on jopa puhdistettu. Euraan tehtiin jäteveden puhdistamo jonne aluksi johdettiin Euran jätevedet ja paperitehtaan jäteliemet, sitten mukaan tulivat Euran ruokatalot ja muut teollisuuslaitokset. Säkylän varuskunta sekä sokeritehdas ja Säkylän jätevedet puhdistetaan Säkylän Köörnummen puhdistamolla ja johdetaan eurajokeen. Lisäksi koko Pyhäjärven ympäristön jätevedet johdetaan eurajokeen, kuten myös Köyliöjärven ympäristön jätevedet. Noita tutkiessani tuohon eurajokeen johdetaan jätevesiä koko pyhäjärven ympäristöstä ja hieman kauempaakin.
Puhdistetut jätevedet lasketaan eurajokeen Euran kunnan alueella.

Länsi-Eura, Etelä-Eura, Hinnerjoen, Auvaisen, Honkilahden, Koskenkylän, Mannilan, Mestilän kylien jätevedet Euran puhdistamolle.


Löytyy tekstiä osoitteesta:
http://www.koylio.fi/pdf_tiedostot/Kuulutukset/2011/Tekstiosa.pdf

”Säkylän Köörnummen jätevedenpuhdistamo on vuonna 1983 rakennettu ja vuonna 2007 saneerattu ja tehostettu kaksilinjainen biologis-kemiallinen rengaskanavalaitos, jossa fosforin saostetaan rinnakkaissaostuksella (ferrosulfaatilla).

Saneerauksessa tehostettiin typenpoistoa ja lisättiin jälkikäsittelyyksiköksi Dynasand hiekkasuodatus. Nykyisin kaksi aiemmin rinnakkain toiminutta rengaskanavaa toimivat sarjassa DN-prosessina. Biologisen osan jälkeen on väliselkeytys. Prosessiin syötetään tarvittaessa teollisuushienokalkkia pH:n ja alkaliteetin nostamiseksi sekä nitrifikaation parantamiseksi.

Puhdistamolle johdetaan yhdyskuntajätevesien lisäksi HK Ruokatalo Oy:n Säkylän tehtaan esikäsitellyt jätevedet, Lännen Tehtaat Oyj:n sosiaalitilojen jätevedet sekä varuskunnan jätevedet. Vuodesta 2003 Pöytyän Yläneen jätevedet on johdettu Säkylän puhdistamolle. Sopimuksen mukaan Yläneeltä johdettava määrä saa olla enintään 400 m3/d neljännesvuosikeskiarvona mitattuna, vuorokausikohtaisesti enintään 800 m3/d ja hetkellisesti enintään 80 m3/h.Saneerattu puhdistamo on mitoitettu vuodelle 2020.
Puhdistamon voimassa olevan ympäristöluvan on myöntänyt Länsi-Suomen ympäristölupavirasto 23.05.2005.

Puhdistetut jätevedet johdetaan siirtoviemärillä, ja osan matkaa avo-ojassa, Eurajokeen.

Puhdistamolle tullaan johtamaan Köyliön Kepolan ja Kankaanpään jätevedet vuodesta 2010 alkaen. Köörnummen puhdistamon nykyinen kapasiteetti riittää vastaanottamaan Köyliön jätevedet.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti